Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 20. elokuuta 2016

Köyhän miehen ulkomaanmatka kotikonnuilla

Ilma oli hyvä ja vene tikissä. Siispä lähdimme matkaan "köyhän miehen yhden illan ulkomaanmatkalle". Olo oli nimittäin het ku ulukomailla. Ainakin melkein, mutta kysymys kuuluu että missä me oltiin ja olinko mäkin siellä? Ekassa kuvassa, pienenä kärpäsen tahrana, on todellakin meidän vene. Muissa kuvissa kuvia grillipaikalta. Jännittävää.

Kuhan hinnassa on nousupaineita

Kuten ehkä tiedätte, ostin tuossa taannoin veneen ajatuksena huviajelu sekä kalastus. Ajattelin tuolloin että nyt sitä kalaa alkaa vihdoinkin tulemaan. Tässä vaiheessa kautta täytyy myöntää että olen alkanut toisinajattelijaksi. Joka tapauksessa, täytyyhän sitä miehellä kuitenkin venetraileri olla. Ei muuta kuin ostohousut jalkaan ja kauppaan. Tuollainen siitä nyt sitten tuli. Kyllä kelpaa pitää venestä pihamarkilla. Tällä hetkellä, kun lasketaan kulut ja saalis, on kuhalla kilohintaa n. 2700 euroa. Vieläkö joku väittää että kala on kaupassa kallista? Kohta minullakin täytyy alkaa hintaromahdus. Tai toisinajattelijoiden riemuvoitto.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Me ja muut rikkaat

Ajateltiin vähän käydä retkellä uudella ostoksella. Töistä sattui 2 pekkaspäivää keskelle viikkoa ja kerrankin kävi tuuri. Sattui varmaan kesän parhaat päivät ja varsinkin ensimmäinen veneilypäivä oli ihan täydellinen. Ajeltiin Päijännettä pitkin ja päädyimme sudensaarille. Siellä on laituri ja nuotiontekopaikka. Paikalle oli saapunut muitakin rikkaita, mutta niinkuin kuvasta näkyy, me sulauduimme hyvin joukkoon. Veneilijät ovat lisäksi avuliasta porukkaa ja he ystävällisesti lainasivat meille lepuuttajaa jottei kallis paattimme naarmuunnu laituria vasten. Täällä grillasimme sapuskaa ja jatkoimme matkaa Mämminiemeen, joka oli aivan loistava paikka kaikkine nuotiopaikkoineen ja kallioineen. Olimme siellä yötä ja kävimme myös ajamassa Suomen järvien syvimmässä kohdassa, jossa on lähes sata metriä vettä. Olipa jännittävää. Ajattelin sitten että Ruotsissa ei voi olla yhtä syvää kohtaa järvessä. Arvatkaa vaan onko...?