keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Savu nousee

Nimittäin grillistä, Weberistä. En tiedä näkyykö kuvasta mutta kanan koivista lähtevä savu sieltä nousee. Pallogrillissä on sekin hyvä puoli että sen voi siirtää helposti tarpeen vaatiessa takapihalta etupihalle. Kyllä köyhän taas kelpaa rillata. Viikonloppuna on suunnitteilla taas beer but chicken, eli kaljap×××ekana. Viimeksi onnistui niin hyvin että vieläkin itkettää.


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Oma sahuus!

Otin ennalta sovitusti kärnän mökille moottorisahan mukaan koska tarkoituksemme oli kaataa puskia ja puita. Kovalla rahalla ostettu husqvarna huusikin aikansa kuin viimeistä päivää ja puuta meni nurin. Täytyy sanoa että moottorisahailu avartaa! Voin lämpimästi suositella. Tällä kertaa puut kaatui kaiken lisäksi oikeisiin suuntii  ja vahingolta vältyttiin. Aikani kun olin sahaillut, appiukko tuli sanomaan että riittäisiköhän tältä päivältä ja lähdetään markkinoille. Totesin siihen että olkoon menneeksi. Kullekkin päivälle riittää sen oma sahuus. Huomenna jatkuu...



maanantai 1. heinäkuuta 2013

Älä usko Tuijaa, Tuija sua huijaa

Näin lauloi aikanaan orkesteri nimeltä Alvari Tuohitorvi. Se, miten se liittyy minun mielenkiintoiseen elämääni onkin tarina sinänsä. Minua on nimittäin huijannut Tuija. Nimittäin meidän pihassa kasvaa, tai kasvoi iso Tuija. Se varjosti etupihaa aikalailla ja kun sen takaa oli kaadettu pihlajia ja syreenejä niin huomattiin että se on aika toispuoleinen ja alimmilta oksilta tosi harva. Ainut joka siitä loppujen lopuksi enää tykkäsi oli meidän kissa joka kiipeili siihen. Mutta, kissa vieköön, minähän päätin sen kaataa eikä näin pieneen hommaan mitään ammattilaisia tarvita. Ei muuta kuin Husqvarna tulille ja töihin. Ajattelin kaataa sen ½-välistä, tai vähän sen ala½:lta niin jää sopiva torso mihin voi kiinnittää tikkataulun ja talven varaksi tehdä halkopinon sen ja pihlajapuun torson väliin. Tyylikäs tuli, kuten kuvasta näkyy. Ainut, mikä aiheutti ihmetystä oli se että vaikka minä kuinka tein tyylikkään ja oikeaoppisen kaatoloven jolla puun pitäisi kaatua oikeaan suuntaan, niin miten on mahdollista että puu kaatui juuri päinvastaiseen suuntaan? Eli lähes minun, ja mikä vielä pahempaa, kallisarvoisen kuplani päälle. Näin se Tuija minua huijasi. Onneksi onnettomuudelta vältyttiin ja tarina sai onnellisen lopun. Ohessa linkki videosta, jonka jännittynyt rouva kuvasi. http://www.youtube.com/watch?v=CVPUj0X9gss

Perunamekko

Rouva tuli kotiin ja näytti kuinka hän oli ostanut uuden mekon. Mekkohan oli uusi ja hieno, jotenkin tuosta vaan tulee peruna mieleen. Onko ...