Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. joulukuuta 2016

Mä oon rekkamies

Ei tullut musta rekkamiestä. Ainakaan vielä. Sillä välin voin kuvitella olevani sellainen. Tai sitten rallikuski. Ihan mitä vaan missä pyöritellään rattia ja sekoitetaan penssaa vaihdekepillä. Palasin nuoruuteni päiviin kun ostin viimeistä huutoa olevan tietokoneen ja nahkapäällysteisen ratin sekä vaihdekepin. Niin ja polkimia on 3 kappaletta. Kyllä nyt kelpaa. Täytyy sanoa että pelit on kyllä muutttunut viimeisessä 20 vuodessa. Edellisestä pelisessiosta on nimittäin melkein sen verran aikaa. Kyllä tällainen ajanvietto aina televisionkatselun tai internetissä märehtimisen voittaa!".

lauantai 3. joulukuuta 2016

Venes talviteloille

Lopultakin vene, eli venes pääsi talviunille. Nyt sen kelpaa uinua tuolla uutta kautta varten. Toivottavasti seuraavalla kalastuskaudella ei kilohinta ole ihan yhtä kova kuin tänä vuonna.