Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Työkoneiden arvontaa ja chilejä!

s

Tällainen vanha kummelisketsi tuli mieleeni kun laitoin rinnakkain kaksi pallogrilliäni. Täytyy sanoa että tuo isompi on ihan mielettömän hyvä. Maksaa kyllä 10 kertaa enemmän kuin tuo toinen koko perheen tavaratalosta ostettu, mutta on se vähintään yhtä monta kertaa parempi. Lisäksi sillä on 10 vuoden takuu vaikka se seisoisi lumihangessa. Sanonta kuuluu että köyhällä ei oo varaa ostaa kun kallista, ja se kyllä pitää paikkansa tässäkin asiassa. Lampaan paistista tuli niin hyvää että melkein itku pääsi. Sekaan kun laittoi kirsikkapuun lastuja niin tuli vielä erittäin hyvä savun maku. Kyllä köyhän taas kelpaa.

Toisessa kuvassa on chilitaimeni ulkoilemassa auringonpaisteessa. Yksi niistä alkaa jo pukata kukkaa. Saa nähdä mitä niistä tulee. Pitää viedä ne kohta sisälle ettei ne järkyty liikaa. Taustalla näkyy kaksi legendaarista kulkupeliä.

torstai 14. huhtikuuta 2011

On aika äänestää!



Kansalaiset! Medborgare! Nyt on aika äänestää. En kylläkään nyt tarkoita tulevia eduskuntavaaleja vaan on aika äänestää kuplan moottorin kohtalosta. Juttu on nimittäin sellainen että nykyinen moottori alkaa tulla elinkaarensa päähän. On niin sanotusti elämänsä ehtoopuolella. Sanoisin jopa että aurinko on melkein laskenut tältä osalta. Selvittelin vähän tilannetta ja sitä mitä se tulisi maksamaan ja tutkimusteni tulokset ovat seuraavat:

Vaihtoehto A. Uusi tehdaskunnostettu moottori, jolle tulisi hintaa paikalleen asennettuna n. 2600 €
Vaihtoehto B. Kunnostaa nykyinen, jolloin hintaa tulisi n. 2000 €
Vaihtoehto C. Ostaa kuplan raato, jossa on kuulemma ihan hyvä kone. Vaihtaa se paikalleen ja toivoa että se toimii. Hintaa tulisi töineen päivineen n. 1000 €.
Vaihtoehto D. Ostaa iso öljypurkki ja lisätä sitä tarpeen mukaan ja ajaa tällä niin kauan kuin se liikkuu ja lopulta jättää tielle.

Mitä siis tehdä? Kas siinä pulma äänestämällä voit vaikuttaa! Ei siitä uudesta ihan noin hienoa tule kuin tuossa kuvassa, mutta uusi on aina uusi. Raadosta on sanottava sen verran että siinä tulisi mukana myös muuta osaa, joita voi käyttää itse tai myydä eteenpäin. Esimerkiksi renkaat, pakoputki yms. tilpehööriä nurkkiin pyörimään.