Sahuus avartaa!

Kuten kaikilla on varmasti tuoreessa muistissa viime kesältä, voidaan taas todeta että moottorisahailu avartaa. Tällä kertaa avartumisen paikka oli takapihallamme oleva orapihlaja-aita. Yhdessä yläpuolen naapurimme kanssa sovimme jo viime syksynä että keväällä tuo pusikko saa kaatua. Ei muuta kuin Husqvarna huutamaan. Meinasi vaan ottaa muutaman kerran päähän tuo sahuuden perikuva kun sahan terä ei millään meinannut pysyä paikallaan. Kun aikani sen kanssa ähkin niin sitten alkoi satamaan. Tietenki silloin, kaikki muut edeltävät päivät olivat olleet ihan kuivia. Niitä sateessa sahatessani mietin useaan kertaan että mitä ihmeen järkeä on orapihlaja-aidassa? Täynnä typeriä piikkejä jotka repii päänahkaa kaatuessaan päälle ja latvat tarttuvat yhteen ja piikit menee kämmenestä lähestulkoon läpi. Olisihan tuohon voinut jonkun toisenkin pensasaidan laittaa. Vanku ei! Moukanhuonotuurisuuteni huipentui siihen kun olin sahaamassa monta kymmentä metriä pitkän aidan viimeistä oksaa sen puolessa välissä. Arvatkaa mitä silloin tapahtui? Tietenkin loppui bensa. No, siitä selvittiin ja tuossa pari kuvaa ennen sahuuta ja sahuuden jälkeen.