lauantai 11. tammikuuta 2014

Vihdoinkin voi tankata ilman että jäätyy kädet

Olen pitkään, eli lähes koko mielenkiintoisen elämäni ajan ihmetellyt että miksi suomessa ei voi tankata ilman käsiä. Eli siten että pistoolin voi laittaa tankkiin ja jättää kahvan lukkoon sillä tavalla että ei itse tarvi koko ajan painaa liipaisinta. Kaikkialla muualla ulkomailla voi. En tiedä mistä tämä johtuu. Oli miten oli, mutta vihdoinkin sellainen asema löytyi ihan meidän läheltä. Eli kyseessä on entinen Halssilan Esso, nykyisin se on Teboil express-nimellä. Olen iloinen.

Mutta tästä päästään hyvällä aasinsillalla toiseen aiheeseen. Nimittäin Puolaan, jossa kyseisellä toimintamallilla oleva tankkaus on mahdollista. Olemme lähdössä sinne muutamaksi päiväksi. Puolassa kun menee tankkaamaan niin on hyvä muistaa että diesel on paikallisella kielellä "on". Eli voi vaikka sutkauttaa että onko teillä täällä dieseliä? Vastaus on varmasti "on". Tai onko tämä auto diesel? Onko diesel halvempaa kuin bensiini? Tämä sutkautusten suo on loputon. No, se siitä. Jännitysmomentti on se että onnistunko minä lopultakin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, syömään reissullani t-luupihvin eli t-bone steakin. Katsoin jo että Gdanskissa, johon olemme menossa, on sellainen ameriikkalainen paikka jolla on tämä menussa. Ihan tulee vesi kielelle enkä meinaa pysyä nahoissani. Kyllä voi elämä olla taas mielenkiintoista. Stay tuned!

3 kommenttia:

Viisastelija kirjoitti...

No olipas se harvinaisen hauskaa. Samalla voi kysyä onko vika Puolan johdossa?

Anonyymi kirjoitti...

Onko vika Vin Dieselissä?

Pekka R kirjoitti...

Anteeksi hyvä huoltoaseman pitäjä. Onko teillän myynnissä mitään mikä olisi bensiiniä halvempaa?