perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mikä on terästä

On aika paljastaa salaisuus. Se on se että sydämeni on kirveen muotoinen. Tämä siitä huolimatta että olen asunut 15 vuotta Jyväskylässä niin aina sydämessäni on sykkinyt oranssi kirves. Viime aikoina vain on ollut vähän hiljaisempaa, joten olen pitänyt matalaa profiilia. Tuo kannustuslippu on ostettu vuonna 1994 jolloin olin elämässäni ensimmäistä kertaa katsomassa sm-liigan ottelua. Se oli silloin Tappara-Jokerit, joka päättyi kirvelevään tappioon 1-3. Ostin silloiselta reissulta kyseisen kannustuslipun hintaan 40 markkaa. Siitä puuttuu viimeisin mestaruus, josta on jo 10 vuotta. Tämä kirvesrintaisuuteni johtuu paljolti siitä että olen Pohjanmaalta kotoisin ja eihän siellä mitään jääkiekkojoukkueita ole. Siellä joko painitaan tai pelataan pesäpalloa. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Saa nähä tuleeko tänä vuonna mestaruus. Ei sillä, kyllä Jyppikin on ihan hyvä ja olen vilpittömästi iloinen siitä että Jyp, eli Jyväskylän Pallo, on voittanut kaksi suomen mestaruutta.

Published with Blogger-droid v2.0.10

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhut asiaa. Itse syntyperäisenä Tamperelaisena kannustan ehdottomasti Tapparaa, jopa vapaa-ajalla jaloissani olevilla Tappara reinoilla. Tosin miesten saunalle mentäessä piilotan tossut kenkähyllyn alle, jottei kukaan niihin "kompastuisi". Life is life, na naa naana na....

Anonyymi kirjoitti...

En olis MITENKÄÄN osannut arvata, ulkoasusi ei KOSKAAN anna siihen MITÄÄN vihjettä. Raipella on meidän suvun kulmakarvat, niin pitäiskö murista Ilveksen suuntaan? En mä viitti, murisen muuten vaan.