Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. toukokuuta 2011

Jälleenrakentamista


Noniin. Nyt on kasvihuone taas kunnossa ja uudessa paikassaan. Lisäksi se sai yllensä uuden hurstin niinkuin Pohjanmaalla on tapana sanoa. Kyllä nyt kelpaa chilien ja muiden kasvaa tuolla. Maissit kylvin juuri seinustalle huoneen ulkopuolelle. Saa nähdä tuleeko niistä mitään. Oli miten oli, mutta kyllä alkaa tulla kilohintaa kurkuille ja muille. Lisäksi koko kevään vaivannut sade on vaikeuttanut pihan rakentamista ja kuntoon laittamista, mutta jospa se tästä kun kesälomatkin kohta lähenee loppuaan. Rahaa ja aikaa tuohon on mennyt sen verran että joskus mietin olisiko kannattanut ostaa suoraa kaupasta valmis. Mutta onhan itse tehty aina itse tehty. Ja varsinkin sen näköinen...

Rautaa ja ruuveja tuohon laitoin niin paljon että jonsei se tuolla pysy kassassa ni ei sitte!

Ei kommentteja: