Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Oma hommansa osa x


Äkkiä voisi kuvitella että BMW on joutunut vähintään Peurakolarin uhriksi. Väärin arvattu. Kyseessä on niinkin mitätön operaatio kun lampun pesurin vaihto. Sen vaihtamiseksi piti tosin purkaa ½ autoa. Puskuri irti ja kaikenmaailman muoviosia. Eihän siinä muuten niin kova homma olisi ollut, mutta kun ei meinaa uskaltaa joka kohdasta vääntää, koska silloin voi sanoa että vitosen seppä teki kympin vahingon. Sain kuin sainkin sen vaihdettua ja kädet on ruvella. Osa maksoi 67,50€ eli yli 400 mk! Köyhä ei voi kuin valittaa, mutta vältinpähän asennuskulut eikä aikaakaan mennyt kuin 5 tuntia. Kaukana on ajat kun esim. Volvo 244:n moottoritilaan mahtui melkein mies seisomaan ja luukku kiinni. Tuonne ei mahdu edes aikuisen miehen käsi ennen kuin on ½-autoa purettu pissapojan säiliöineen. Oliko ennen kaikki paremmin?

Ei kommentteja: