Nyt se sitten tapahtui. Nimittäin luovuin tuosta Ruotsalaisen autoteollisuuden huipentumasta haikein mielin. Toisin sanoen: sain sen lopultakin myytyä ja vielä pienellä voitolla. Olihan sillä mukava ajaa talvi. Silti vähän harmittaa kun joutui tilanpuutteen vuoksi tuosta luopumaan. Tai niinkuin eräässä huonossa laulussa sanotaan että rahat on loppu, mutta myydään Volvo. Oli miten oli, mutta aina tuolla ajaessa olo oli hyvin herrasmainen. Tunsin oloni aina jotenkin vanhan kansan patruunaksi sen puikoissa. Ajoasentokin on niin ryhdikäs ja tyylikäs. No, ei voi mitään. Kuitenkin pian koittaa riemukas jälleennäkeminen tuon saksalaisen teollisuusihmeen kanssa. Toivottavasti kaikki menee putkeen ja saadaan taas ratkiriemukas yhteinen kesä aikaiseksi. Silti jään kaipaamaan Volvoa. Osa sydämestäni jäi Volvon ratin ja penkin väliin... Onneksi se sentään meni arvostavalle omistajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti